PS5 on ollut markkinoilla alle kolme vuotta, ja senkin ajan todella huonon saatavuuden kera. Nyt kun saatavuuskin on parantunut, ilmoille on kantautunut uusia kuumia huhuja Sonyn seuraavasta askeleesta. Insider Gamingin uusin, tunnetun sisäpiiriläisen Tom Hendersonin raportti nimittäin väittää, että hypoteettinen PS5 Pro on jo työn alla. Sony olisi tähtäämässä tässä mahdolliseen 2024 lopun julkaisuajankohtaan. PS4 Pron tavoin PS5 Pro:ssa olisi perusversiota paremmat ominaisuudet, jotka mahdollistaisivat paremman suorituskyvyn.
Omien nimettömien lähteiden mukaan raportti mainitsee PS5 Pron mahdolliseksi syyksi PlayStation-konsolin arkkitehdin Mark Cernyn äskettäin jättämän patentin, joka pyrkisi parantamaan säteenseurantatekniikan suorityskykyä. Sama raportti väitti myös tannoin, että seuraavan sukupolven PlayStation-konsolit, toisin sanoen siis PS6 julkaistaisiin aikaisintaan vuonna 2028.
Sony on ilmoittanut, miten se aikoo hyvittää PlayStation Network -palvelun vuorokauden mittaisen käyttökatkon Plus-jäsenilleen. Yhtiö lisää kaikkien jäsenten tilauksiin viisi lisäpäivää.
Käyttökatko, joka oli pisin sitten vuoden 2011 lähes kuukauden kestäneen häiriön, kesti tasan vuorokauden. Sonyn mukaan kyseessä ei ollut hakkerointitapaus, vaan ”operatiivinen ongelma”. Tarkempaa selitystä yhtiö ei ole toistaiseksi antanut.
Viiden päivän hyvitys tarkoittaa käytännössä sitä, että käyttäjien Plus-jäsenyys jatkuu viisi päivää alkuperäistä päättymispäivää pidempään. Monet pelaajat ovat pitäneet hyvitystä vaatimattomana ja toivoneet sen sijaan PlayStation Store -lahjakortteja.
Laajempi rahallinen hyvitys olisi kuitenkin tullut Sonylle kalliiksi: PlayStation Networkilla oli vuonna 2024 noin 116 miljoonaa päivittäistä käyttäjää. Jo viiden dollarin hyvitys kaikille käyttäjille olisi maksanut yhtiölle yli puoli miljardia dollaria. Vertailun vuoksi vuoden 2011 huomattavasti pidemmän käyttökatkon jälkeen Sony tarjosi pelaajille ilmaisia pelejä hyvityksenä.
Julkaistessaan kolmannen vuosineljänneksen (31. joulukuuta 2024 päättyneen) taloudelliset tuloksensa, Rockstarin omistaja listasi GTA 6:n julkaisun syksylle 2025 PlayStation 5:lle ja Xbox Series X/S:lle. Tämä tarkoittaa, että ainakin toistaiseksi GTA 6 on yhä aikataulussa aiemmin ilmoitetussa julkaisuikkunassaan eikä ole viivästynyt.
IGN:lle ennen talousraportin julkaisua antamassaan haastattelussa Take-Two:n toimitusjohtaja Strauss Zelnick totesi, että vaikka ”viivästymisen riski on aina olemassa”, yhtiö ”tuntee olonsa todella hyväksi [syksyn 2025 suhteen].”
”Katsokaa, viivästymisen riski on aina olemassa, ja luulen, että heti kun sanoo sanoja kuten 'ehdottomasti', asiat menevät pieleen”, Zelnick vastasi, kun IGN kysyi, kuinka varma hän oli Rockstarin mahdollisuuksista saavuttaa syksyn 2025 julkaisuikkuna GTA 6:lle. ”Joten tunnemme olomme todella hyväksi sen suhteen.”
Kun Zelnickilta kysyttiin päivitystä GTA 6:n kehityksen tilanteesta, hän pysyi vaitonaisena.
”Katsokaa, uskon että peliä odotetaan innokkaasti sekä sisäisesti että ulkoisesti”, hän sanoi. ”Tiedämme, että Rockstar tavoittelee täydellisyyttä. En koskaan julista menestystä ennen kuin se tapahtuu. Sanon usein, että ylimielisyys on jatkuvan menestyksen vihollinen, joten juoksemme kaikki pelokkaina ja katselemme olkamme yli, ja tiedämme, ettei kilpailu nuku. Koko organisaatiomme on äärimmäisen innoissaan.”
GTA 6:n julkaisupäivä on yksi viihdealan kuumimmista puheenaiheista, ja kilpailevat julkaisijat odottavat henkeään pidätellen Rockstarin ilmoitusta. Aiemmin tällä viikolla EA:n toimitusjohtaja Andrew Wilson kertoi olevansa valmis siirtämään uuden Battlefieldin julkaisua seuraavan tilikauden ulkopuolelle riippuen kilpailijoiden pelien julkaisuajoituksesta – tämä oli hädin tuskin peitelty viittaus GTA 6:n mahtiin.