Immortals Fenyx Rising -pelin jatkosuunnitelmat julkistettiin Kommentit pois päältä artikkelissa Immortals Fenyx Rising -pelin jatkosuunnitelmat julkistettiin

Immortals Fenyx Rising

on julkistanut eeppisen -jumalseikkailun julkaisun jälkeiset pelilaajennukset.

Joulukuussa syöksytään kreikkalaisiin jumaltarustoihin Immortal Fenyx Rising -pelin myötä. Avoimen pelimaailman toimintaseikkailu tulee myös laajenemaan julkaisun jälkeen uusilla tarinaosilla, erilaisilla tapahtumilla, viikoittaisilla pelihaasteilla ja päivittäisillä tehtävillä. Pelin kausikortti tuo mukanaan kaikki pelin laajennukset, jotka sisältävät uusia peliympäristöjä, lisää sankarihahmoja ja entistä enemmän tehtäviä. Lisäksi pelin julkaisun myötä julkaistava When the Roads Get Rocky -lisätehtävä sisältyy pelin kausikorttiin.

Kausikortin kolme erillistä laajennusosaa ovat A New God, Myths of the Eastern Realm ja The Lost Gods. Näistä ensimmäinen vie pelaajahahmon Olympos-palatsiin, jumalten kotiin. Liittyäkseen jumalten joukkoon Fenyx joutuu suorittamaan joukon jumalallisia haastetehtäviä, joilla erotellaan kuolevaiset maailman hallitsijoista. Toisen lisäosan myötä tutustutaan kiinalaiseen mytologiaan ja uuteen Ku-sankariin. Sen myötä avautuu myös uusi ainutlaatuinen pelialue, jossa törmätään kiinalaisesta mytologiasta tuttuihin hirviöihin ja vihollisiin sekä itämaiseen peliympäristöön ja taistelutyyleihin. The Lost Gods, kolmas ja viimeinen pelin isoista lisäosista, esittelee uuden hahmon. Fenyxin valitsema Ash joutuu tuomaan takaisin kadonneet jumalat salaperäiseltä saarelta. Edessä on hurja ja ennennäkemätön seikkailu täynnä eeppistä toimintaa ja kiehtovia taisteluita.

Pelin kausikortti on ostettavissa erikseen Ubisoftin kauppapaikasta. Lisäksi kausikortti sisältyy peruspelin ohella Immortals Fenyx Rising Gold Edition -pakettiin.

Kreikkalaisista tarustoista innoituksensa saanut Immortals Fenyx Rising tarjoaa kuvankauniin ja värikkään avoimen pelimaailman. Sitä täplittää joukko toinen toistaan oudompia hirviöitä, jotka osaltaan yrittävät pysäyttää Fenyxin vääjäämättömältä vaikuttavan etenemisen. Apunaan Fenyxillä on valikoima ainutlaatuisia legendaarisia varusteita, kuten Akilleen miekka, Odysseuksen jousi ja Daidaloksen siivet. Näitä myös tarvitaan, sillä myyttiset hirviöt ovat vahvoja ja kestäviä. Lisäksi pelimaailma on täynnä erilaisia ratkottavia pulmia, aina pienistä ongelmista massiivisen Tartaroksen kammottaviin kammioihin. Eikä sankariseikkailu olisi mitään ilman loisteliaita ja merkittäviä aarteita, joita Fenyx kerää talteen matkan varrella. Edistyminen palkitaan uusin asein, panssarein ja jumalallisin voimin, joita myös tarvitaan voimakkaampia vihollisia vastaan taisteltaessa.

Immortals Fenyx Rising julkaistaan 3. joulukuuta 2020 sekä ja S-, -, Nintendo -, - sekä -pelikonsoleille että -tietokoneille Epic Games- ja Ubisoft Store -kauppapaikkojen kautta. Lisäksi peli tulee saataville sekä Ubisoft+-, - ja -pelitilauspalveluihin.

Ambulance Life: A Paramedic Simulator tuo pelastajan arjen pelaajien ulottuville Kommentit pois päältä artikkelissa Ambulance Life: A Paramedic Simulator tuo pelastajan arjen pelaajien ulottuville

: A Paramedic Simulator on NACONin julkaisema ja PAN Visionin jakelema uusi simulaatiopeli, joka sijoittuu San Franciscosta inspiraationsa saaneeseen kuvitteelliseen suurkaupunkiin. Peli asettaa pelaajan ensihoitajan rooliin, jossa tämä kohtaa monenlaisia hätätilanteita aina onnettomuuksista sairaskohtauksiin.

Pelissä yhdistyvät ambulanssin ajaminen, ensiavun antaminen ja nopea päätöksenteko. Pelaajan on navigoitava kaupungin liikenteessä, annettava ensiapua loukkaantuneille ja tehtävä nopeita arvioita potilaiden tilasta. Tilanteet voivat olla intensiivisiä ja vaativat pelaajalta ripeää toimintaa, sillä jokainen sekunti on tärkeä.

Peli pyrkii realistiseen kuvaukseen ensihoitajan työstä, mikä tekee kokemuksesta sekä jännittävän että haastavan. Pelaaja joutuu usein moraalisten valintojen eteen, kun onnettomuuspaikalla on useita uhreja yhtä aikaa hoidettavana.

Ambulance Life: A Paramedic Simulator tarjoaa kaksi eri vaikeustasoa: klassisen ja simulaation. Peli sisältää kolme erilaista kaupunginosaa ja kymmeniä erilaisia loukkaantumistyyppejä, mikä takaa vaihtelevat skenaariot ja hyvän uudelleenpeluuarvon.

Peli on nyt saatavilla - ja /S -konsoleille sekä :lle. Sen ikäraja on PEGI 16. Ambulance Life: A Paramedic Simulator on osa NACONin Life-pelisarjaa, johon kuuluu myös muita ammattisimulaattoreita.

Legendaarinen Mai Shiranui liittyy Street Fighter 6 -pelin hahmokaartiiin Kommentit pois päältä artikkelissa Legendaarinen Mai Shiranui liittyy Street Fighter 6 -pelin hahmokaartiiin

SNK:n suosittu hahmo Mai Shiranui on nyt pelattavissa :ssa. Uusi päivitys tuo mukanaan myös muita uudistuksia.

Mai Shiranui, SNK:n taistelupeleistä tuttu tulinen naissoturi, on liittynyt Street Fighter 6:n monipuoliseen hahmovalikoimaan. Tämä on vasta toinen kerta Street Fighter -sarjan historiassa, kun peliin tuodaan vierashahmo toisesta pelisarjasta.

Mai tuo mukanaan ainutlaatuisen yhdistelmän -pelin tyyliä ja modernia Street Fighter -liikehdintää. Hänen taistelutekniikoihinsa kuuluvat tuliset ammukset, syöksypotkut, pyörähdysliikkeet ja lohikäärmeisku. Nopea ja tehokas taistelutyyli tekee Maista mielenkiintoisen lisäyksen pelin ottelijakaartiin.

Pelaajat voivat hankkia Main joko toisen vuoden kausikortin kautta tai ostamalla hänet pelin sisäisellä valuutalla. Hahmo on saatavilla kahdella eri asulla: klassisella Fatal Fury -tyylillä ja tulevaan Fatal Fury: City of the Wolves -peliin perustuvalla vaihtoehtoisella asulla.

Päivitys tuo mukanaan myös muita uudistuksia, kuten uuden erikoisvastuksen Battle Hub -pelitilaan, pelitasouudistuksia ja uusia suorituskohtaisia palkintoja.

Street Fighter 6 on saatavilla , , ja S -konsoleille sekä :lle. Pelin ikäraja on PEGI 12.