Rainbow Six Siege -pelin Euroopan-finaalit pelataan tulevana viikonloppuna Kommentit pois päältä artikkelissa Rainbow Six Siege -pelin Euroopan-finaalit pelataan tulevana viikonloppuna

Rainbow Six Siege European League

Tom Clancy's -verkkopelin eurooppalaisen liigan jännittävä loppukilpailu koetaan tulevana viikonloppuna, 15.-17. tammikuuta 2021.

Turvallisuussyistä turnaus toteutetaan tällä kertaa verkkotapahtumana. Euroopan-finaalien myötä vuoden 2020 liigapelit tulevat päätökseen ja kilpailun voittaja julkistetaan Euroopan mestariksi. Kilpailu on jaettu kahteen eri luokkaan. Neljä parhaiten menestynyttä joukkuetta kilpailevat euroopanmestaruudesta. Näiden lisäksi alemmassa haastajaluokassa kilpaillaan European Challenger Leaguen voitosta, jonka voittaja pääsee seuraavalla kaudella mukaan kisaamaan mestaruusluokkaan.

Euroopan-liigan semifinaalit ja kolmannen sijan ottelut ratkaistaan paras kolmesta pelistä -periaatteella. Sen sijaan Euroopan-liigan ja Challenger-liigan päätösottelut sekä liigojen välinen karsintaottelu pelataan paras viidestä pelistä -periaatteella.

Perjantaina 15. tammikuuta on vuorossa Euroopan-liigan pudotuspelien ensimmäinen kierros, jossa toisiaan vastassa ovat BDS ja Natus Vincere. Challenger-liigan päätösottelussa toisensa kohtaavat Cowana Gaming ja MNM.

Lauantaina 16. tammikuuta pelataan Euroopan-liigan pudotuspelien toinen kierros, jolloin vuorossa ovat G2 Esports ja Virtus.pro. Liigojen välisessä karsintaottelussa toisensa kohtaavat Rogue ja Challenger-liigan päätösottelun hävinnyt joukkue.

Kisat huipentuvat sunnuntaina 17. tammikuuta pelattaviin pronssi- ja kultaotteluihin. Ensimmäisenä vuorossa on pronssiottelu, jossa toisensa kohtaavat semifinaaleissa hävinneet joukkueet. Sen jälkeen vuorossa on liigan kultaottelu, jossa toisistaan mittaa ottavat semifinaalien voittajajoukkueet.

Pelitapahtumat alkavat jokaisena päivänä kello 16.00 Suomen-aikaa.

Mestaruustittelin lisäksi luvassa on yhteensä sadan tuhannen Yhdysvaltain dollarin palkintopotti, joka jaetaan kisaavien joukkueiden kesken. Lisätietoja kisatapahtumasta löytyy täältä.

Koko pelitapahtuma on katsottavissa sekä Rainbow Six Siegen Twitch ja YouTube -kanavilla.

Rainbow Six Siege on saatavana sekä - ja -konsoleilla, että :llä. Se on saatavana myös Ubisoftin Uplay+ -tilauspalvelussa.

Ambulance Life: A Paramedic Simulator tuo pelastajan arjen pelaajien ulottuville Kommentit pois päältä artikkelissa Ambulance Life: A Paramedic Simulator tuo pelastajan arjen pelaajien ulottuville

: A Paramedic Simulator on NACONin julkaisema ja PAN Visionin jakelema uusi simulaatiopeli, joka sijoittuu San Franciscosta inspiraationsa saaneeseen kuvitteelliseen suurkaupunkiin. Peli asettaa pelaajan ensihoitajan rooliin, jossa tämä kohtaa monenlaisia hätätilanteita aina onnettomuuksista sairaskohtauksiin.

Pelissä yhdistyvät ambulanssin ajaminen, ensiavun antaminen ja nopea päätöksenteko. Pelaajan on navigoitava kaupungin liikenteessä, annettava ensiapua loukkaantuneille ja tehtävä nopeita arvioita potilaiden tilasta. Tilanteet voivat olla intensiivisiä ja vaativat pelaajalta ripeää toimintaa, sillä jokainen sekunti on tärkeä.

Peli pyrkii realistiseen kuvaukseen ensihoitajan työstä, mikä tekee kokemuksesta sekä jännittävän että haastavan. Pelaaja joutuu usein moraalisten valintojen eteen, kun onnettomuuspaikalla on useita uhreja yhtä aikaa hoidettavana.

Ambulance Life: A Paramedic Simulator tarjoaa kaksi eri vaikeustasoa: klassisen ja simulaation. Peli sisältää kolme erilaista kaupunginosaa ja kymmeniä erilaisia loukkaantumistyyppejä, mikä takaa vaihtelevat skenaariot ja hyvän uudelleenpeluuarvon.

Peli on nyt saatavilla - ja /S -konsoleille sekä :lle. Sen ikäraja on PEGI 16. Ambulance Life: A Paramedic Simulator on osa NACONin Life-pelisarjaa, johon kuuluu myös muita ammattisimulaattoreita.

Legendaarinen Mai Shiranui liittyy Street Fighter 6 -pelin hahmokaartiiin Kommentit pois päältä artikkelissa Legendaarinen Mai Shiranui liittyy Street Fighter 6 -pelin hahmokaartiiin

SNK:n suosittu hahmo Mai Shiranui on nyt pelattavissa :ssa. Uusi päivitys tuo mukanaan myös muita uudistuksia.

Mai Shiranui, SNK:n taistelupeleistä tuttu tulinen naissoturi, on liittynyt Street Fighter 6:n monipuoliseen hahmovalikoimaan. Tämä on vasta toinen kerta Street Fighter -sarjan historiassa, kun peliin tuodaan vierashahmo toisesta pelisarjasta.

Mai tuo mukanaan ainutlaatuisen yhdistelmän -pelin tyyliä ja modernia Street Fighter -liikehdintää. Hänen taistelutekniikoihinsa kuuluvat tuliset ammukset, syöksypotkut, pyörähdysliikkeet ja lohikäärmeisku. Nopea ja tehokas taistelutyyli tekee Maista mielenkiintoisen lisäyksen pelin ottelijakaartiin.

Pelaajat voivat hankkia Main joko toisen vuoden kausikortin kautta tai ostamalla hänet pelin sisäisellä valuutalla. Hahmo on saatavilla kahdella eri asulla: klassisella Fatal Fury -tyylillä ja tulevaan Fatal Fury: City of the Wolves -peliin perustuvalla vaihtoehtoisella asulla.

Päivitys tuo mukanaan myös muita uudistuksia, kuten uuden erikoisvastuksen Battle Hub -pelitilaan, pelitasouudistuksia ja uusia suorituskohtaisia palkintoja.

Street Fighter 6 on saatavilla , , ja S -konsoleille sekä :lle. Pelin ikäraja on PEGI 12.