
Aiemmin tällä viikolla jälleen viivästynyt Cyberpunk 2077 -peli on saanut jo liudan oheismateriaalia kuten modatun Xbox Series X -konsolin. Nyt Samsung on lanseerannut pelin estetiikkaa noudattelevan QLED-television.
Tätä televisiota ei kuitenkaan tulla juuri näkemään kauppojen hyllyillä sillä kyseessä on ainut kappale ja sen saa käsiinsä ainoastaan erityisen kilpailun kautta.
Kyseessä on Samsungin 75-tuumainen Q80T -malli, jossa on 4K-laatu sekä 120Hz virkistystaajuus. Hintaa vastaavalle televisiolle kertyy n. 2 200 euroa.
Cyberpunk 2077 -peli ilmestyy joulukuun 10. päivä PlayStation 5, PlayStation 4, Xbox Series ja Xbox One -konsoleille, PC:lle Epic Games Store ja GOG -kauppapaikkojen kautta sekä Google Stadia -pelipalveluun.