The Crew Motorfest -ajopelin kolmannella kaudella syöksytään Hollywood-toimintaan Kommentit pois päältä artikkelissa The Crew Motorfest -ajopelin kolmannella kaudella syöksytään Hollywood-toimintaan

The Crew Motorfest

on käynnistänyt -ajopelin kolmannen kauden, jossa pelaajat pääsevät kokemaan Hollywoodin stunttikuljettajalle suunnattuja tehtäviä. Samalla peli saa tulevana viikonloppuna ilmaiskokeilujakson.

Pelin kolmas kausi tuo mukanaan uuden ajolistan, joka tottelee nimeä Hollywood, Action! Nimensä elokuvien kuvaamisesta saanut ajolista sisältää yhdeksän toimintapitoista tehtävää, joissa pelaaja omaksuu itselleen stunttikuljettajan roolin. Tehtävien tavoitteena on kuvata toinen toistaan hurjempia ajokohtauksia kuvitteelliseen Hi-Ride-elokuvaan.

Jotta kohtaukset voivat onnistua hyväksytysti, täytyy pelaajan ohjaaman kuljettajan suorittaa autollaan hurjia hyppyjä, tuhota erilaisia esteitä ajokillaan ja pysyä ajoradalla kameraa varten. Ajolistan suoritettuaan pelaaja palkitaan pelissä yhdellä kaikkien aikojen kuuluisimmalla agenttiautolla, nimittäin vuosimallin 1963 Aston Martin DB5:llä!

Uutta Hollywood-teemaista kautta juhlistetaan ilmaisella peliviikonlopulla, joten myös uudet pelaajat voivat tutustua avoimen ajopelin meininkiin helposti. Tuttuun tapaan peliviikonloppu on tavallista pidempi eli se kestää 14.-17. huhtikuuta välisen ajan. Kaikki ilmaisviikonlopun aikana kerätty pelikokemus siirtyy myös ostettuun peliin, mikäli pelaaja mielii jatkaa kokemusta koeajan jälkeen. Peli on myös alennusmyynnissä maaliskuun loppuun asti.

Kolmas kisakausi tuo muutoksia myös pelin niin sanotulle päälavalle heti huhtikuun alusta alkaen. Silloin suositut sisällöntuottajat ja ammattikuljettajat tuovat omia kuratoituja ideoitaan pelin kisoihin. Huhtikuisen Streamers Dream -teemakuukauden sisällöstä vastaavat BlackPanthaa ja Stereonline. Toukokuussa driftausmestari Chris Forsberg valtaa päälavan omilla ideoillaan. Kesäkuussa päälavan teemoista vastaavat sisällöntuottajat That Dude In Blue ja Shmee150.

Uuden pelisisällön lisäksi mukana on myös perinteistä päälavasisältöä, kun tarjolle tulevat aiempien teemaviikkojen parhaat haastekisat omine palkintoineen.

Lisäksi kolmas kausi täydentyy uudella ajoneuvokattauksella, joita pelaajat voivat haalia autotalleihinsa. Mukana on peräti 47 uutta ajoneuvoa, joista 27 on tuttuja The Crew 2 -pelistä. Loput 20 muuta ajoneuvoa ovat täysin uusia. Pelin kausikortin omistajille autoina avautuvat Mini Cooper S (1968) ja Aston Martin DBS (2022).

The Crew Motorfest on saatavilla , , ja -konsoleille sekä :lle. PC-versio on saatavana myös Ubisoft+ -pelipalvelussa. Pelin ikäraja on PEGI 12.

Ambulance Life: A Paramedic Simulator tuo pelastajan arjen pelaajien ulottuville Kommentit pois päältä artikkelissa Ambulance Life: A Paramedic Simulator tuo pelastajan arjen pelaajien ulottuville

: A Paramedic Simulator on NACONin julkaisema ja PAN Visionin jakelema uusi simulaatiopeli, joka sijoittuu San Franciscosta inspiraationsa saaneeseen kuvitteelliseen suurkaupunkiin. Peli asettaa pelaajan ensihoitajan rooliin, jossa tämä kohtaa monenlaisia hätätilanteita aina onnettomuuksista sairaskohtauksiin.

Pelissä yhdistyvät ambulanssin ajaminen, ensiavun antaminen ja nopea päätöksenteko. Pelaajan on navigoitava kaupungin liikenteessä, annettava ensiapua loukkaantuneille ja tehtävä nopeita arvioita potilaiden tilasta. Tilanteet voivat olla intensiivisiä ja vaativat pelaajalta ripeää toimintaa, sillä jokainen sekunti on tärkeä.

Peli pyrkii realistiseen kuvaukseen ensihoitajan työstä, mikä tekee kokemuksesta sekä jännittävän että haastavan. Pelaaja joutuu usein moraalisten valintojen eteen, kun onnettomuuspaikalla on useita uhreja yhtä aikaa hoidettavana.

Ambulance Life: A Paramedic Simulator tarjoaa kaksi eri vaikeustasoa: klassisen ja simulaation. Peli sisältää kolme erilaista kaupunginosaa ja kymmeniä erilaisia loukkaantumistyyppejä, mikä takaa vaihtelevat skenaariot ja hyvän uudelleenpeluuarvon.

Peli on nyt saatavilla - ja /S -konsoleille sekä :lle. Sen ikäraja on PEGI 16. Ambulance Life: A Paramedic Simulator on osa NACONin Life-pelisarjaa, johon kuuluu myös muita ammattisimulaattoreita.

Legendaarinen Mai Shiranui liittyy Street Fighter 6 -pelin hahmokaartiiin Kommentit pois päältä artikkelissa Legendaarinen Mai Shiranui liittyy Street Fighter 6 -pelin hahmokaartiiin

SNK:n suosittu hahmo Mai Shiranui on nyt pelattavissa :ssa. Uusi päivitys tuo mukanaan myös muita uudistuksia.

Mai Shiranui, SNK:n taistelupeleistä tuttu tulinen naissoturi, on liittynyt Street Fighter 6:n monipuoliseen hahmovalikoimaan. Tämä on vasta toinen kerta Street Fighter -sarjan historiassa, kun peliin tuodaan vierashahmo toisesta pelisarjasta.

Mai tuo mukanaan ainutlaatuisen yhdistelmän -pelin tyyliä ja modernia Street Fighter -liikehdintää. Hänen taistelutekniikoihinsa kuuluvat tuliset ammukset, syöksypotkut, pyörähdysliikkeet ja lohikäärmeisku. Nopea ja tehokas taistelutyyli tekee Maista mielenkiintoisen lisäyksen pelin ottelijakaartiin.

Pelaajat voivat hankkia Main joko toisen vuoden kausikortin kautta tai ostamalla hänet pelin sisäisellä valuutalla. Hahmo on saatavilla kahdella eri asulla: klassisella Fatal Fury -tyylillä ja tulevaan Fatal Fury: City of the Wolves -peliin perustuvalla vaihtoehtoisella asulla.

Päivitys tuo mukanaan myös muita uudistuksia, kuten uuden erikoisvastuksen Battle Hub -pelitilaan, pelitasouudistuksia ja uusia suorituskohtaisia palkintoja.

Street Fighter 6 on saatavilla , , ja S -konsoleille sekä :lle. Pelin ikäraja on PEGI 12.