The Dark Eye -seikkailupelit ilmestyvät tammikuun lopulla konsoleille Kommentit pois päältä artikkelissa The Dark Eye -seikkailupelit ilmestyvät tammikuun lopulla konsoleille

The Dark Eye: Chains of Satinay

on julkaisemassa kahta klassista point-and-click seikkailupeliä : Chains of Satinay ja konsoleille tammikuun 27. päivä.

The Dark Eye: Chains of Satinay vie pelaajat Geronin rooliin, jonka tehtävä on pyydystää epäilyttävät korpit, jotka kiusaavat Andergastin kuningaskuntaa. Tehtävä ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertainen ja se vie Geronin elämänsä seikkailulle aina kuningaskunnan rajoille asti.

In The Dark Eye: Memoria -pelissä puolestaan tarjolla on kaksi tarinaa, jotka tapahtuvat eri aikakausilla. Tarinoissa nähdään sotasankariksi haaveileva prinsessa Sadja ja Geron, joka haluaa pelastaa kumppaninsa kiroukselta. Pelin edetessä näiden kahden kohtalot kohtaavat.

Pelit perustuvat saksalaisen Ulrich Kiesow kehittämään samannimiseen roolipeliin, joka ilmestyi alunperin vuonna 1984. Peleissä päästään ensimmäistä kertaa seikkailemaan Aventurian maailmassa konsoleiden välityksellä. Pelien taustalla ovat mm. ja -peleistä tutut kehittäjät.

The Dark Eye: Chains of Satinay ja The Dark Eye: Memoria ilmestyvät , , sekä S, ja Nintendo -konsoleille tammikuun 27. päivä.

Ambulance Life: A Paramedic Simulator tuo pelastajan arjen pelaajien ulottuville Kommentit pois päältä artikkelissa Ambulance Life: A Paramedic Simulator tuo pelastajan arjen pelaajien ulottuville

: A Paramedic Simulator on NACONin julkaisema ja PAN Visionin jakelema uusi simulaatiopeli, joka sijoittuu San Franciscosta inspiraationsa saaneeseen kuvitteelliseen suurkaupunkiin. Peli asettaa pelaajan ensihoitajan rooliin, jossa tämä kohtaa monenlaisia hätätilanteita aina onnettomuuksista sairaskohtauksiin.

Pelissä yhdistyvät ambulanssin ajaminen, ensiavun antaminen ja nopea päätöksenteko. Pelaajan on navigoitava kaupungin liikenteessä, annettava ensiapua loukkaantuneille ja tehtävä nopeita arvioita potilaiden tilasta. Tilanteet voivat olla intensiivisiä ja vaativat pelaajalta ripeää toimintaa, sillä jokainen sekunti on tärkeä.

Peli pyrkii realistiseen kuvaukseen ensihoitajan työstä, mikä tekee kokemuksesta sekä jännittävän että haastavan. Pelaaja joutuu usein moraalisten valintojen eteen, kun onnettomuuspaikalla on useita uhreja yhtä aikaa hoidettavana.

Ambulance Life: A Paramedic Simulator tarjoaa kaksi eri vaikeustasoa: klassisen ja simulaation. Peli sisältää kolme erilaista kaupunginosaa ja kymmeniä erilaisia loukkaantumistyyppejä, mikä takaa vaihtelevat skenaariot ja hyvän uudelleenpeluuarvon.

Peli on nyt saatavilla - ja /S -konsoleille sekä :lle. Sen ikäraja on PEGI 16. Ambulance Life: A Paramedic Simulator on osa NACONin Life-pelisarjaa, johon kuuluu myös muita ammattisimulaattoreita.

Legendaarinen Mai Shiranui liittyy Street Fighter 6 -pelin hahmokaartiiin Kommentit pois päältä artikkelissa Legendaarinen Mai Shiranui liittyy Street Fighter 6 -pelin hahmokaartiiin

SNK:n suosittu hahmo Mai Shiranui on nyt pelattavissa :ssa. Uusi päivitys tuo mukanaan myös muita uudistuksia.

Mai Shiranui, SNK:n taistelupeleistä tuttu tulinen naissoturi, on liittynyt Street Fighter 6:n monipuoliseen hahmovalikoimaan. Tämä on vasta toinen kerta Street Fighter -sarjan historiassa, kun peliin tuodaan vierashahmo toisesta pelisarjasta.

Mai tuo mukanaan ainutlaatuisen yhdistelmän -pelin tyyliä ja modernia Street Fighter -liikehdintää. Hänen taistelutekniikoihinsa kuuluvat tuliset ammukset, syöksypotkut, pyörähdysliikkeet ja lohikäärmeisku. Nopea ja tehokas taistelutyyli tekee Maista mielenkiintoisen lisäyksen pelin ottelijakaartiin.

Pelaajat voivat hankkia Main joko toisen vuoden kausikortin kautta tai ostamalla hänet pelin sisäisellä valuutalla. Hahmo on saatavilla kahdella eri asulla: klassisella Fatal Fury -tyylillä ja tulevaan Fatal Fury: City of the Wolves -peliin perustuvalla vaihtoehtoisella asulla.

Päivitys tuo mukanaan myös muita uudistuksia, kuten uuden erikoisvastuksen Battle Hub -pelitilaan, pelitasouudistuksia ja uusia suorituskohtaisia palkintoja.

Street Fighter 6 on saatavilla , , ja S -konsoleille sekä :lle. Pelin ikäraja on PEGI 12.