The Division 2: Warlords of New York -lisäosa sai julkaisuvideon Kommentit pois päältä artikkelissa The Division 2: Warlords of New York -lisäosa sai julkaisuvideon

The Division 2: Warlords of New York

Tom Clancy's -toimintapelin odotetussa Warlords of New York -lisäosassa suurkaupunki on joutunut entistä organisoidumpien jengien valtaan. Näitä johtavat sotaherrat, joiden aikomuksena on hallita kaupunkia asein ja voimankäytöllä.

The Division -agentteja vastassa on kenties vaarallisin vastus ikinä, sillä sotaherrojen johtaja Aaron Keener on itsekin entinen The Division -sotilas.

Tom Clancy's The Division 2 -toimintapelin taustatarinassa on kulunut seitsemän kuukautta siitä, kun tappava virus alkoi levitä New Yorkin kaupungissa. Tällä kertaa pelaajat löytävät itsensä Yhdysvaltojen pääkaupunki Washington D.C.:n ympäristöstä. Eletään ihmiskunnan suurinta kriisiä ja selviytymistaistelu on käynnissä. Kokeneina Division-toimijoina pelaajat ovat kansakunnan viimeinen toivo täydellisen anarkian ja kaaoksen edessä. Mikäli pääkaupunki menetetään, koko maa suistuu rosvojengien ja barbaarisesti alueita hallitsevien roistojen käsiin.

Massive Entertainmentin ja seitsemän muun pelistudion yhteistyössä kehittämä Tom Clancy's The Division 2 on uusi askel avointen toimintaroolipelien tyylilajissa. The Division 2 jatkaa edeltäjänsä askeleista vieden avoimen pelimaailman toimintaa entistä pidemmälle. Luvassa onkin edellisosasta paranneltuja asioita, kattava suunnitelma kiehtovaan loppupeliin asti ja runsaasti merkityksellistä tekemistä eri pelaajatyypit mahdollisimman hyvin huomioiden.

Tom Clancy's The Division 2 -toimintapeli on saatavana sekä - ja -pelikonsoleille että :lle.

Ambulance Life: A Paramedic Simulator tuo pelastajan arjen pelaajien ulottuville Kommentit pois päältä artikkelissa Ambulance Life: A Paramedic Simulator tuo pelastajan arjen pelaajien ulottuville

: A Paramedic Simulator on NACONin julkaisema ja PAN Visionin jakelema uusi simulaatiopeli, joka sijoittuu San Franciscosta inspiraationsa saaneeseen kuvitteelliseen suurkaupunkiin. Peli asettaa pelaajan ensihoitajan rooliin, jossa tämä kohtaa monenlaisia hätätilanteita aina onnettomuuksista sairaskohtauksiin.

Pelissä yhdistyvät ambulanssin ajaminen, ensiavun antaminen ja nopea päätöksenteko. Pelaajan on navigoitava kaupungin liikenteessä, annettava ensiapua loukkaantuneille ja tehtävä nopeita arvioita potilaiden tilasta. Tilanteet voivat olla intensiivisiä ja vaativat pelaajalta ripeää toimintaa, sillä jokainen sekunti on tärkeä.

Peli pyrkii realistiseen kuvaukseen ensihoitajan työstä, mikä tekee kokemuksesta sekä jännittävän että haastavan. Pelaaja joutuu usein moraalisten valintojen eteen, kun onnettomuuspaikalla on useita uhreja yhtä aikaa hoidettavana.

Ambulance Life: A Paramedic Simulator tarjoaa kaksi eri vaikeustasoa: klassisen ja simulaation. Peli sisältää kolme erilaista kaupunginosaa ja kymmeniä erilaisia loukkaantumistyyppejä, mikä takaa vaihtelevat skenaariot ja hyvän uudelleenpeluuarvon.

Peli on nyt saatavilla - ja /S -konsoleille sekä :lle. Sen ikäraja on PEGI 16. Ambulance Life: A Paramedic Simulator on osa NACONin Life-pelisarjaa, johon kuuluu myös muita ammattisimulaattoreita.

Legendaarinen Mai Shiranui liittyy Street Fighter 6 -pelin hahmokaartiiin Kommentit pois päältä artikkelissa Legendaarinen Mai Shiranui liittyy Street Fighter 6 -pelin hahmokaartiiin

SNK:n suosittu hahmo Mai Shiranui on nyt pelattavissa :ssa. Uusi päivitys tuo mukanaan myös muita uudistuksia.

Mai Shiranui, SNK:n taistelupeleistä tuttu tulinen naissoturi, on liittynyt Street Fighter 6:n monipuoliseen hahmovalikoimaan. Tämä on vasta toinen kerta Street Fighter -sarjan historiassa, kun peliin tuodaan vierashahmo toisesta pelisarjasta.

Mai tuo mukanaan ainutlaatuisen yhdistelmän -pelin tyyliä ja modernia Street Fighter -liikehdintää. Hänen taistelutekniikoihinsa kuuluvat tuliset ammukset, syöksypotkut, pyörähdysliikkeet ja lohikäärmeisku. Nopea ja tehokas taistelutyyli tekee Maista mielenkiintoisen lisäyksen pelin ottelijakaartiin.

Pelaajat voivat hankkia Main joko toisen vuoden kausikortin kautta tai ostamalla hänet pelin sisäisellä valuutalla. Hahmo on saatavilla kahdella eri asulla: klassisella Fatal Fury -tyylillä ja tulevaan Fatal Fury: City of the Wolves -peliin perustuvalla vaihtoehtoisella asulla.

Päivitys tuo mukanaan myös muita uudistuksia, kuten uuden erikoisvastuksen Battle Hub -pelitilaan, pelitasouudistuksia ja uusia suorituskohtaisia palkintoja.

Street Fighter 6 on saatavilla , , ja S -konsoleille sekä :lle. Pelin ikäraja on PEGI 12.