The Last of Us -sarjan pilotin ohjaajaksi valikoitui Chernobyl -ohjaaja Kommentit pois päältä artikkelissa The Last of Us -sarjan pilotin ohjaajaksi valikoitui Chernobyl -ohjaaja

The Last of Us

Uutisoimme aiemmin tänä vuonna kuinka -peli onkin saamassa elokuvan sijaan oman tv-sarjan. Nyt sarjan ensimmäisen jakson ohjaajaksi on valikoitunut -sarjan ohjaaja Johan Renck.

Sarjan käsikirjoituksesta vastaa niinikään Chernobyl -sarjan parissa työskennellyt Craig Mazin ja sarjan tuotannossa on mukana pelin käsikirjoittaja Neil Druckmann. Tuotantoon osallistuu myös Naughty Dogin toimitusjohtaja Evan Wells, sekä monia menestyneitä sarjoja :lle tuottanut Carolyn Strauss (The Sopranos, The Wire, Six Feet Under).

Ensimmäisen pelin tarinassa pandemia on ravisuttanut maailmaa ja selviytyjät pakenevat tartunnan saaneita tai tappavat toisiaan saadakseen ruokaa ja aseita. Päähahmo Joel joutuu salakuljettamaan 14-vuotiaan Ellien armeijan karanteenialueelta läpi Yhdysvaltojen.

Pelisarjan ensimmäinen osa The Last of Us ilmestyi vuonna 2013 ja odotettu jatko-osa ilmestyy -konsolille kesäkuun 19. päivä.

Legendaarinen Mai Shiranui liittyy Street Fighter 6 -pelin hahmokaartiiin Kommentit pois päältä artikkelissa Legendaarinen Mai Shiranui liittyy Street Fighter 6 -pelin hahmokaartiiin

SNK:n suosittu hahmo Mai Shiranui on nyt pelattavissa :ssa. Uusi päivitys tuo mukanaan myös muita uudistuksia.

Mai Shiranui, SNK:n taistelupeleistä tuttu tulinen naissoturi, on liittynyt Street Fighter 6:n monipuoliseen hahmovalikoimaan. Tämä on vasta toinen kerta Street Fighter -sarjan historiassa, kun peliin tuodaan vierashahmo toisesta pelisarjasta.

Mai tuo mukanaan ainutlaatuisen yhdistelmän -pelin tyyliä ja modernia Street Fighter -liikehdintää. Hänen taistelutekniikoihinsa kuuluvat tuliset ammukset, syöksypotkut, pyörähdysliikkeet ja lohikäärmeisku. Nopea ja tehokas taistelutyyli tekee Maista mielenkiintoisen lisäyksen pelin ottelijakaartiin.

Pelaajat voivat hankkia Main joko toisen vuoden kausikortin kautta tai ostamalla hänet pelin sisäisellä valuutalla. Hahmo on saatavilla kahdella eri asulla: klassisella Fatal Fury -tyylillä ja tulevaan Fatal Fury: City of the Wolves -peliin perustuvalla vaihtoehtoisella asulla.

Päivitys tuo mukanaan myös muita uudistuksia, kuten uuden erikoisvastuksen Battle Hub -pelitilaan, pelitasouudistuksia ja uusia suorituskohtaisia palkintoja.

Street Fighter 6 on saatavilla , , ja S -konsoleille sekä :lle. Pelin ikäraja on PEGI 12.

Harrison Ford: ”Indiana Jones and the Great Circle todistaa, että sieluani ei tarvitse varastaa tekoälyllä” Kommentit pois päältä artikkelissa Harrison Ford: ”Indiana Jones and the Great Circle todistaa, että sieluani ei tarvitse varastaa tekoälyllä”

Indiana Jones näyttelijä Harrison Ford on todennut, että Troy Bakerin roolisuoritus rakastetun hahmon roolissa pelissä and the Great Circle todistaa, että ”sieluni varastamiseen ei tarvita tekoälyä.”

Ford keskusteli Indyn roolin luovuttamisesta The Wall Street Journal Magazinen kanssa ja kertoi olevansa erittäin tyytyväinen -näyttelijä Bakerin suoritukseen.

”Sieluni varastamiseen ei tarvita tekoälyä,” Ford totesi. ”Sen voi jo tehdä pienillä roposilla hyvien ideoiden ja lahjakkuuden avulla. Hän teki loistavaa työtä, eikä siihen tarvittu tekoälyä.”

Great Circle julkaistiin joulukuussa ”autenttisena”, mutta ei välttämättä kanonisena osana pitkäikäistä sarjaa, joka sai ensimmäisen uuden elokuvansa pitkään aikaan vuonna 2023 Indiana Jones and the Dial of Destinyn myötä.

Elokuva ei kuitenkaan saanut hyvää vastaanottoa, toisin kuin peli, joten franchisen luovat tekijät saattavat olla taipuvaisia jatkamaan tähän uuteen suuntaan sen sijaan, että Ford pukisi hatun jälleen päähänsä.

Legendaarinen näyttelijä, joka tunnetaan Star Warsista, Indiana Jonesista ja pian myös -rooleistaan, on yksi monista luovien alojen tekijöistä, jotka ovat kritisoineet tekoälyn käyttöä elokuvissa ja muissa mediamuodoissa. Esimerkiksi on kutsunut tekoälyn generoimaa taidetta ”hyvin häiritseväksi” ja on nimittänyt sitä ”umpikujaksi.”

Useat ääninäyttelijät ovat myös nousseet sitä vastaan, mukaan lukien :n , joka arvosteli hänen ääntään käyttänyttä chatbottia. The Witcherin ääninäyttelijä Doug Cockle kertoi myös IGN:lle, että tekoäly on ”väistämätön” mutta ”vaarallinen”, jakaen Luken arvion siitä, että chatbotit ja vastaavat käyttötavat ”käytännössä ryöstävät [ääninäyttelijöiltä] tuloja.”