The Lord of the Rings: Gollum ilmestyy PC:lle ja konsoleille syyskuussa Kommentit pois päältä artikkelissa The Lord of the Rings: Gollum ilmestyy PC:lle ja konsoleille syyskuussa

The Lord of the Rings: Gollum

PAN Visionin jakelema ja NACONin ovat vihdoin julkaisemassa -toimintaseikkailua :lle ja konsoleille syyskuun 1. päivä.

Maailman tunnetuin fantasiakirja ja siihen pohjautuva elokuvasarja Taru sormusten herrasta ovat viihdyttäneet sukupolvien ajan miljoonia fantasiatarinoiden faneja ympäri maailman. Aiheesta on nähty myös useita erilaisia videopelejä, mutta yleensä joko sankareiden tai suurten armeijoiden katsantokannasta. Pian yksi tarinan suosituimmista sivuhahmoista, Klonkku, saa vihdoin oman videopelinsä. Siinä pelaaja pääsee ohjastamaan tätä traagisen tarinan hahmoa kirjoja ja elokuvia edeltävällä aikakaudella.

Gollum eli Klonkku tunnetaan yksinäisenä ja monessakin mielessä omituisena hahmona, joka kaihtaa päivänvaloa ja suosii pimeitä luolia. Hän kaihtaa yhtäältä ihmisiä ja hobitteja kuin toisaalta Sauronin armeijan örkkejä ja peikkoja. Klonkun omaperäisyys yhdessä hänen kiehtovan tarinansa kanssa tekevät hänestä sekä sympaattisen että samaistuttavan hahmon. Klonkku ei ole missään mielessä perinteinen sankari, vaan enemmänkin eräänlainen oman tien kulkija ja pikemminkin surullinen antisankari. Osin juuri tästä syystä Klonkku on erinomainen pelihahmo.

Pelin tarina sijoittuu vuosia ennen Taru sormusten herran tarinaa. Koska Klonkku ei olisi kaltaisensa olento ilman sormuksen pitkäaikaisia vaikutuksia, pelin tarina sijoittuu aikakauteen, jota ei kirjassa tai elokuvissa kuvailla. Monet pelin paikoista ovat kuitenkin teemallisesti ja ympäristöllisesti tuttuja tai ainakin tutunoloisia, sillä ne muodostavat yhtenäisen maailman peliä seuraavan ajanjakson kanssa.

Pelimaailman osin avoin luonne mahdollistaa Klonkun vapaan ohjaamisen, hiippailun ja taistelun pelimaailman vaaroja kohdaten. Pelissä hyödynnetäänkin runsaasti Klonkun hiiviskely- ja piileskelytaitoja, sillä etenkin suuremmat vastustajajoukot ovat liian vaikeita Klonkun rajallisille kyvyille ja resursseille. Myös Klonkun oma käytös vaikuttaa pelin luonteeseen. Moraaliset valinnat ohjaavat Klonkun kehittymistä, mikä tekee seikkailusta kutkuttavan ja jännittävän pelikokemuksen.

Peli ei kuitenkaan tarjoa pelkkiä vastustajia, vaan matkan varrella nähdään myös ystävällismielisiä hahmoja. Ennen kaikkea The Lord of the Rings: Gollum pyrkii tarjoamaan syvällisen ja yksityiskohtaisen toimintaseikkailun kirjailija J.R.R. Tolkienin luomaan fantasiamaailmaan, mutta ennennäkemättömästä kuvakulmasta.

The Lord of the Rings: Gollum julkaistaan sekä - ja sekä S -pelikonsoleille että PC:lle syyskuun 1. päivä. Peli on tulossa myöhemmin myös Nintendo Switch -konsolille.

Ambulance Life: A Paramedic Simulator tuo pelastajan arjen pelaajien ulottuville Kommentit pois päältä artikkelissa Ambulance Life: A Paramedic Simulator tuo pelastajan arjen pelaajien ulottuville

: A Paramedic Simulator on NACONin julkaisema ja PAN Visionin jakelema uusi simulaatiopeli, joka sijoittuu San Franciscosta inspiraationsa saaneeseen kuvitteelliseen suurkaupunkiin. Peli asettaa pelaajan ensihoitajan rooliin, jossa tämä kohtaa monenlaisia hätätilanteita aina onnettomuuksista sairaskohtauksiin.

Pelissä yhdistyvät ambulanssin ajaminen, ensiavun antaminen ja nopea päätöksenteko. Pelaajan on navigoitava kaupungin liikenteessä, annettava ensiapua loukkaantuneille ja tehtävä nopeita arvioita potilaiden tilasta. Tilanteet voivat olla intensiivisiä ja vaativat pelaajalta ripeää toimintaa, sillä jokainen sekunti on tärkeä.

Peli pyrkii realistiseen kuvaukseen ensihoitajan työstä, mikä tekee kokemuksesta sekä jännittävän että haastavan. Pelaaja joutuu usein moraalisten valintojen eteen, kun onnettomuuspaikalla on useita uhreja yhtä aikaa hoidettavana.

Ambulance Life: A Paramedic Simulator tarjoaa kaksi eri vaikeustasoa: klassisen ja simulaation. Peli sisältää kolme erilaista kaupunginosaa ja kymmeniä erilaisia loukkaantumistyyppejä, mikä takaa vaihtelevat skenaariot ja hyvän uudelleenpeluuarvon.

Peli on nyt saatavilla - ja /S -konsoleille sekä :lle. Sen ikäraja on PEGI 16. Ambulance Life: A Paramedic Simulator on osa NACONin Life-pelisarjaa, johon kuuluu myös muita ammattisimulaattoreita.

Legendaarinen Mai Shiranui liittyy Street Fighter 6 -pelin hahmokaartiiin Kommentit pois päältä artikkelissa Legendaarinen Mai Shiranui liittyy Street Fighter 6 -pelin hahmokaartiiin

SNK:n suosittu hahmo Mai Shiranui on nyt pelattavissa :ssa. Uusi päivitys tuo mukanaan myös muita uudistuksia.

Mai Shiranui, SNK:n taistelupeleistä tuttu tulinen naissoturi, on liittynyt Street Fighter 6:n monipuoliseen hahmovalikoimaan. Tämä on vasta toinen kerta Street Fighter -sarjan historiassa, kun peliin tuodaan vierashahmo toisesta pelisarjasta.

Mai tuo mukanaan ainutlaatuisen yhdistelmän -pelin tyyliä ja modernia Street Fighter -liikehdintää. Hänen taistelutekniikoihinsa kuuluvat tuliset ammukset, syöksypotkut, pyörähdysliikkeet ja lohikäärmeisku. Nopea ja tehokas taistelutyyli tekee Maista mielenkiintoisen lisäyksen pelin ottelijakaartiin.

Pelaajat voivat hankkia Main joko toisen vuoden kausikortin kautta tai ostamalla hänet pelin sisäisellä valuutalla. Hahmo on saatavilla kahdella eri asulla: klassisella Fatal Fury -tyylillä ja tulevaan Fatal Fury: City of the Wolves -peliin perustuvalla vaihtoehtoisella asulla.

Päivitys tuo mukanaan myös muita uudistuksia, kuten uuden erikoisvastuksen Battle Hub -pelitilaan, pelitasouudistuksia ja uusia suorituskohtaisia palkintoja.

Street Fighter 6 on saatavilla , , ja S -konsoleille sekä :lle. Pelin ikäraja on PEGI 12.