Tulevasta Robin Hood -pelistä saatiin kaksi uutta esittelyvideota Kommentit pois päältä artikkelissa Tulevasta Robin Hood -pelistä saatiin kaksi uutta esittelyvideota

PAN Visionin jakelemasta ja NACONin julkaisemasta -toimintapelistä julkaistiin kaksi uutta esittelyvideota. Ensimmäinen näistä perehtyy pelin taistelujärjestelmään ja toinen vastustajiin.

Kaikkien tuntema lainsuojaton ja köyhien puolustaja Robin Hood sukeltaa uuteen peliseikkailuun lokakuun puolivälissä. Toimintaa ja seikkailua toisiinsa yhdistävässä Gangs of Sherwood -pelissä nähdään sekä erilainen tulkinta Sherwoodin metsän sankareista että sen tarjoamasta toiminnasta.

Myös yhteistyömuotoista pelattavaa tarjoava peli rakentuu kiehtovan taistelujärjestelmän varaan, jossa jokaisella hahmolla on oma roolinsa, tyylinsä ja erikoisominaisuutensa. Näinpä erilaisten hahmoyhdistelmien oikeanlainen käyttö on tehokasta, palkitsevaa ja hauskaa.

Vaikka jokaisella sankarilla on oma hahmoluokkansa, näitä ei ole sidottu vain tiettyyn pelityyliin tai mieltymyksiin. Niinpä omaa hahmoaan voi viedä haluamaansa suuntaan ja hyödyntää erikoiskykyjä eri tavoin. Hahmokohtaiset ominaisuudet kuitenkin suosivat erikoistumista. Esimerkiksi Robin Hoodin vahvuus on jousiammunta. Tämä tekee hänestä ensisijaisesti kaukotaistelijan, joka kukistaa vihollisiaan etäältä. Munkki Tuck taas edustaa niin sanottua tankkiluokkaa eli kestävää lähitaistelijaa, joka suojelee taustalla olevia hahmoja omilla erityistaidoillaan. Jokaisella hahmolla on myös mahdollisuus käyttää omaa kapinallisvaistoaan, joka kohentaa erikoisvoimia väliaikaisesti.

Kuten lajityypin peleissä on tapana, myös Gangs of Sherwood sisältää monipuolisen valikoiman erilaisia vihollisia, kuten lähitaistelijoita ja jousiampujia sekä erityisen vahvoja ja kyvykkäitä pomovastuksia. Näitä kohdataan yleensä erityisillä alueilla, joissa taistelu vaatii tarkempaa koordinointia ja sujuvaa taktikointia perustaistelun ohella. Pelkällä mättämisellä ei välttämättä pärjää pitkälle, etenkin jos vihollisia on monia tai vastassa on tavallista kokeneempia vihollisia. Tämä osaltaan tekee kohtaamisista kiehtovaa ja sopivan haasteellista menemättä ylivaikean suorittamisen puolelle.

Lisäksi tietyt viholliset voivat antaa omille joukoilleen lisävahvuuksia erikoisvoimiensa avulla sekä heikentämään pelaajahahmojen kyvykkyyttä. Niinpä tietyt viholliset vaativat tarkkaan harkittuja erikoistaktiikoita tai poikkeavia taistelutyylejä nujertamiseen. Mukana on myös tukkukaupalla keskiaikaiseen kuvastoon sopivaa fantasiamaisuutta, mikä tuo osalle vihollisista eläimellisiä piirteitä. Tyyli on tuttu keskiaikaisesta tarinankerronnasta ja näin syventää pelimaailmaa upealla tavalla.

Gangs of Sherwood julkaistaan 19. lokakuuta 2023 ja sekä S -pelikonsoleille että :lle.

Ambulance Life: A Paramedic Simulator tuo pelastajan arjen pelaajien ulottuville Kommentit pois päältä artikkelissa Ambulance Life: A Paramedic Simulator tuo pelastajan arjen pelaajien ulottuville

: A Paramedic Simulator on NACONin julkaisema ja PAN Visionin jakelema uusi simulaatiopeli, joka sijoittuu San Franciscosta inspiraationsa saaneeseen kuvitteelliseen suurkaupunkiin. Peli asettaa pelaajan ensihoitajan rooliin, jossa tämä kohtaa monenlaisia hätätilanteita aina onnettomuuksista sairaskohtauksiin.

Pelissä yhdistyvät ambulanssin ajaminen, ensiavun antaminen ja nopea päätöksenteko. Pelaajan on navigoitava kaupungin liikenteessä, annettava ensiapua loukkaantuneille ja tehtävä nopeita arvioita potilaiden tilasta. Tilanteet voivat olla intensiivisiä ja vaativat pelaajalta ripeää toimintaa, sillä jokainen sekunti on tärkeä.

Peli pyrkii realistiseen kuvaukseen ensihoitajan työstä, mikä tekee kokemuksesta sekä jännittävän että haastavan. Pelaaja joutuu usein moraalisten valintojen eteen, kun onnettomuuspaikalla on useita uhreja yhtä aikaa hoidettavana.

Ambulance Life: A Paramedic Simulator tarjoaa kaksi eri vaikeustasoa: klassisen ja simulaation. Peli sisältää kolme erilaista kaupunginosaa ja kymmeniä erilaisia loukkaantumistyyppejä, mikä takaa vaihtelevat skenaariot ja hyvän uudelleenpeluuarvon.

Peli on nyt saatavilla - ja /S -konsoleille sekä :lle. Sen ikäraja on PEGI 16. Ambulance Life: A Paramedic Simulator on osa NACONin Life-pelisarjaa, johon kuuluu myös muita ammattisimulaattoreita.

Legendaarinen Mai Shiranui liittyy Street Fighter 6 -pelin hahmokaartiiin Kommentit pois päältä artikkelissa Legendaarinen Mai Shiranui liittyy Street Fighter 6 -pelin hahmokaartiiin

SNK:n suosittu hahmo Mai Shiranui on nyt pelattavissa :ssa. Uusi päivitys tuo mukanaan myös muita uudistuksia.

Mai Shiranui, SNK:n taistelupeleistä tuttu tulinen naissoturi, on liittynyt Street Fighter 6:n monipuoliseen hahmovalikoimaan. Tämä on vasta toinen kerta Street Fighter -sarjan historiassa, kun peliin tuodaan vierashahmo toisesta pelisarjasta.

Mai tuo mukanaan ainutlaatuisen yhdistelmän -pelin tyyliä ja modernia Street Fighter -liikehdintää. Hänen taistelutekniikoihinsa kuuluvat tuliset ammukset, syöksypotkut, pyörähdysliikkeet ja lohikäärmeisku. Nopea ja tehokas taistelutyyli tekee Maista mielenkiintoisen lisäyksen pelin ottelijakaartiin.

Pelaajat voivat hankkia Main joko toisen vuoden kausikortin kautta tai ostamalla hänet pelin sisäisellä valuutalla. Hahmo on saatavilla kahdella eri asulla: klassisella Fatal Fury -tyylillä ja tulevaan Fatal Fury: City of the Wolves -peliin perustuvalla vaihtoehtoisella asulla.

Päivitys tuo mukanaan myös muita uudistuksia, kuten uuden erikoisvastuksen Battle Hub -pelitilaan, pelitasouudistuksia ja uusia suorituskohtaisia palkintoja.

Street Fighter 6 on saatavilla , , ja S -konsoleille sekä :lle. Pelin ikäraja on PEGI 12.