Viherhelvetti pääsi valloilleen – psykologinen selviytymispeli Green Hell sai tarinatilan Kommentit pois päältä artikkelissa Viherhelvetti pääsi valloilleen – psykologinen selviytymispeli Green Hell sai tarinatilan

Selviytymispeli on päivittynyt 1.0 versioon ja jättänyt samalla Early Access -vaiheen taakseen. Suurimpana lisäyksenä peli on saanut oman tarinatilan. Myös paljon muuta uutta on lisätty kuten aluetta laajennettu, graafisia lisäyksi ja parannuksia sekä uusia vaikeustasoja.

Pohjimmiltaan Green Hell on selviytymyspeli siinä missä esimerkiksi ja , mutta tietyt piirteet vievät sen astetta syvemmälle kilpailijoistaan. Sademetsään sijoittuvassa selvitymispelissä pitää peru välttämättömyyksien kuten ravinnon, lepäämisen ja raaka-aineiden lisäksi pitää huolta myös omasta mielenterveydestään.

Psykologista selviytymistä

Viidakko-olosuhteissa psykologinen puoli korostuu erityisesti. Luonnon armottomuus ja eristys ulkomaailmasta on mallinnettu pelissä erittäin onnistuneesti. Kun olet saanut ensimmäisen suojarakennelmasi kyhättyä on jo ensimmäiset madot ryömineet ihosi alle, kirjaimellisesti. Näistä päästäksesi tarvitset piikkejä luista tai kalan ruodoista. Jos ne onnistut hankkimaan on kropassasi jo melko varmasti myös iilimatoja. Eikä siinä vielä kaikki, näiden lisäksi pitäisi vielä hankkia puhdasta vettä, vältellä suurempia villieläimiä ja toivoa ettei alkuasukkaat löydä sinua.

Mato pääsi ihon alle, täytyypä lähteä kalaan.

Entistä tarkempaa selviytymistä

Siinä missä useimmissa selviytymispeleissä seurataan ravinnon ja nesteiden saantia, Green Hellissä pelaaja joutuu seuraamaan myös hiilihydraatteja, proteiineja sekä rasvoja. Sillä on väliä mitä syöt – valitsetko rasvapitoisen kookoksenkuoren vai kenties proteiinirikkaan toukan. Myös se kypsentääkö ruoan vai syökö sen raakana on väliä. Pelissä ruokamyrkytyksen saa melko helposti ja laatta lentää varmasti.

Green Hell
Alkuasukkaat voivat aiheutta päänvaivaa selviytyjälle.

Myös rakennelmien, aseiden ja työkalujen väsääminen on viety hieman pidemmälle muista genren peleistä. Rakennukset vaativat paljon materiaalia, mutta niitä myös löytyy ympäristöstä runsaasti. Aseita ja työkaluja on montaa eri sorttia ja jokaiselle on oma soveltuva käyttötarkoitus.

Vastinetta rahoille

Loppujenlopuksi hintaansa nähden Green Hell tarjoaa varsin haastavaa, mutta samalla palkitsevaa selviytymistä. Peli on varsin vakaa ja visuaalisesti erittäin näyttävä. Myös äänimaailma on hiottu ja luo onnistuneen sademetsän tunnelman. Green Hell on saatavilla :lle -palvelusta 20,99€ hintaan.

Ambulance Life: A Paramedic Simulator tuo pelastajan arjen pelaajien ulottuville Kommentit pois päältä artikkelissa Ambulance Life: A Paramedic Simulator tuo pelastajan arjen pelaajien ulottuville

: A Paramedic Simulator on NACONin julkaisema ja PAN Visionin jakelema uusi simulaatiopeli, joka sijoittuu San Franciscosta inspiraationsa saaneeseen kuvitteelliseen suurkaupunkiin. Peli asettaa pelaajan ensihoitajan rooliin, jossa tämä kohtaa monenlaisia hätätilanteita aina onnettomuuksista sairaskohtauksiin.

Pelissä yhdistyvät ambulanssin ajaminen, ensiavun antaminen ja nopea päätöksenteko. Pelaajan on navigoitava kaupungin liikenteessä, annettava ensiapua loukkaantuneille ja tehtävä nopeita arvioita potilaiden tilasta. Tilanteet voivat olla intensiivisiä ja vaativat pelaajalta ripeää toimintaa, sillä jokainen sekunti on tärkeä.

Peli pyrkii realistiseen kuvaukseen ensihoitajan työstä, mikä tekee kokemuksesta sekä jännittävän että haastavan. Pelaaja joutuu usein moraalisten valintojen eteen, kun onnettomuuspaikalla on useita uhreja yhtä aikaa hoidettavana.

Ambulance Life: A Paramedic Simulator tarjoaa kaksi eri vaikeustasoa: klassisen ja simulaation. Peli sisältää kolme erilaista kaupunginosaa ja kymmeniä erilaisia loukkaantumistyyppejä, mikä takaa vaihtelevat skenaariot ja hyvän uudelleenpeluuarvon.

Peli on nyt saatavilla - ja /S -konsoleille sekä :lle. Sen ikäraja on PEGI 16. Ambulance Life: A Paramedic Simulator on osa NACONin Life-pelisarjaa, johon kuuluu myös muita ammattisimulaattoreita.

Legendaarinen Mai Shiranui liittyy Street Fighter 6 -pelin hahmokaartiiin Kommentit pois päältä artikkelissa Legendaarinen Mai Shiranui liittyy Street Fighter 6 -pelin hahmokaartiiin

SNK:n suosittu hahmo Mai Shiranui on nyt pelattavissa :ssa. Uusi päivitys tuo mukanaan myös muita uudistuksia.

Mai Shiranui, SNK:n taistelupeleistä tuttu tulinen naissoturi, on liittynyt Street Fighter 6:n monipuoliseen hahmovalikoimaan. Tämä on vasta toinen kerta Street Fighter -sarjan historiassa, kun peliin tuodaan vierashahmo toisesta pelisarjasta.

Mai tuo mukanaan ainutlaatuisen yhdistelmän -pelin tyyliä ja modernia Street Fighter -liikehdintää. Hänen taistelutekniikoihinsa kuuluvat tuliset ammukset, syöksypotkut, pyörähdysliikkeet ja lohikäärmeisku. Nopea ja tehokas taistelutyyli tekee Maista mielenkiintoisen lisäyksen pelin ottelijakaartiin.

Pelaajat voivat hankkia Main joko toisen vuoden kausikortin kautta tai ostamalla hänet pelin sisäisellä valuutalla. Hahmo on saatavilla kahdella eri asulla: klassisella Fatal Fury -tyylillä ja tulevaan Fatal Fury: City of the Wolves -peliin perustuvalla vaihtoehtoisella asulla.

Päivitys tuo mukanaan myös muita uudistuksia, kuten uuden erikoisvastuksen Battle Hub -pelitilaan, pelitasouudistuksia ja uusia suorituskohtaisia palkintoja.

Street Fighter 6 on saatavilla , , ja S -konsoleille sekä :lle. Pelin ikäraja on PEGI 12.