White Lines (Netflix)
Álex Pina tunnetaan koronakevään hittipenkkariasun, eli Dali-maskin ja punaisten haalarien, julkituoneesta La Casa de Papel -sarjasta. Hänellä myös markkinoidaan uutta, bilesaari Ibizalle sijoittuvaa draamasarjaa nimeltään White Lines. Juoni menee kutakuinkin niin, että neljääkymmentä lähestyvä Zoe kutsutaan katsomaan espanjan erämaalla sateen paljastamaa muumiota, jonka tatuointi on samanlainen kuin naisen 24 vuotta sitten kadonneella veljellä.
Veljen viimeiseksi olinpaikaksi tiedetään Ibiza, joten Zoe menee sinne selvittämään mitä oikein tapahtui. Selvittäessä toki tapahtuu vaikka ja mitä, ja naiselle myös selviää vaikka ja mitä. Sarjaa on moitittu feikin kuuloisesta Manchesterin murteesta ja joidenkin hahmojen kehnosta kohtelusta, joka varmasti pitää paikkansa. Melodraamaa, romantiikkaa ja melko vanhojen ihmisten totaalista dekadenssia on välillä vähän raskas seurata, varsinkin kun on itse samalla tavalla melko vanha.
White Linesissa on jotain samaa kuin Breaking Badissa ja Better Call Saulissa, ja sanoiksi puettuna se on todella uskottavaksi ja samaistuttavaksi tehdyt, todella huonot valinnat. Tosin, se on myös helppo niellä, koska sarjan päähahmoista varsin merkittävä osa ovat olleet jossain aivan muualla kun järkeä jaettiin. Etenkin päähahmo Zoe on, kuten eräs minulle hyvin läheinen ihminen sanoisi, 'saatanan typerys'. Huonoja valintoja ei kuitenkaan ole vaikea niellä. Ne tehdään usein intohimosta tai paniikissa, mutta niihin päätyminen taas johtuu puhtaasti hölmöilystä.
Toinen vahvuus on nostalgia. Olen sitä ikäluokkaa, joilla ei ole mitään jumalan käryä siitä kuka on Hannah Montana, mutta joka tietää varsin hyvin keitä Cory ja Topanga ovat. Sarjan soundtrackin houset ja trancet soivat oman sukupolven teini-iän päihdekokeilujen taustalla. Vaikka neljänkympin kynnyksellä olevat hahmot vetävätkin överiksi, alkaa sarjan estetiikka väistämättä aiheuttaa pientä menojalan vipatusta, joka on ajoituksen puolesta vähän sääli tämän koronapaskan keskellä.
